Green Power

Oksasen Puutarhan juuret ovat syvällä varsinaissuomalaisessa mullassa

Oksasen Puutarha Oy on perheyritys, joka on viljellyt vihanneksia Varsinais-Suomessa jo 1970-luvun alkupuolelta alkaen. Yrityksen salaatteja ja yrttejä kasvattavat puutarhat sijaitsevat nykyään Paattisilla ja Oripäässä.

Yrityksemme tuottaa noin 15 % koko Suomen ruukkuvihanneksista. Kasvatamme vuodessa noin 10 miljoonaa erilaista ruukku- ja erikoissalaattia, sekä yrttiä reilun kolmen hehtaarin pinta-alalla. Työllistämme viitisenkymmentä henkilöä vakituisesti.

Suomen ensimmäinen Laatutarha ja
Vuoden Vihannestuottaja

Vihertuotteidemme laadun takeena on lähes 40 vuoden kokemus salaatinviljelystä. Laatu onkin keskeinen ohjenuora yritykselle, joka on kaikkien aikojen ensimmäinen Suomessa Laatutarha-auditoitu puutarhayritys. Oksasen Puutarha sai Laatutarha-tunnuksen käyttöönsä numerolla yksi jo vuonna 2007.

Viime vuosina olemme investoineet mittavasti tuotannon kehittämiseen, mikä on johtanut tunnetusti korkealla tasolla olevaan toimitusvarmuuteemme. Osoituksena määrätietoisesta kehittämistyöstä Kauppapuutarhaliitto ry valitsi Oksasen Puutarhan maaliskuussa 2011 Vuoden Vihannestuottajaksi.

ylaviiva alaviiva